Odottaminen on todella vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on, jos sattuu olemaan koiranpentu. Ja jos sattuu olemaan elohiiren ja ämyrin nielaissut aktiivinen koiranpentu, odottaminen sujuu riehumisen ja huutamisen merkeissä. Luonnostaan Maltti odottaisi niin, että heti ihmisen poistuttua metrin etäisyyteen aletaan huutaa suoraa huutoa kitapurjeet lepattaen. Tähän väliin tylsä omistaja sanoo "ei käy" ja aloittaa koilanpentulaukan käytöksen muokkaamisen. Apunaan niinkin hirvittävä työkalu kuin.... naksutin.
Viime aikoina olemme tietoisesti harjoitelleet odottamista eri paikoissa. Maltti on ollut mukana viemässä/hakemassa esikoista kerhoon/kerhosta, on ollut mukana leikkipuiston laidalla jne. Tämä sujuu aina niissä merkeissä, että pidän naksutinta toisessa kädessä ja namia toisessa ja yritän ehtiä palkitsemaan Malttia hiljaa olosta. Saahan sen kylähullun maineen näinkin. Tänään kerhon edessä yksi isä sanoi minulle hymyillen, että "olisipa lapsillekin joku tuollainen napsutin, millä ne saisi hiljaiseksi."
Tänään uskallan ehkä jo hymyillä tämän asian kanssa, edessä ei kuitenkaan taida olla ihan mahdoton tehtävä. Tänään kerhon edessä sekä leikkipuiston laidalla Maltti nimittäin odotti jo melko kauniisti ja hiljaa, ja sain leikkipuistossa itse edetä yllättävänkin kauas hiljaisuuden vallitessa. Ja jos joku tätä epäilee, minulla on todistaja (muukin kuin oma taapero)!! Olin niin tyytyväinen tähän saavutukseen, että painoin jo villaisella sen, että matkalla leikkipuistoon Maltti haukkui koirille, autoille, tylsyyttään, innokkuuttaan...
Kyllä tämä vielä tästä, mutta Maltin kanssa asian eteen täytyy vain näemmä nähdä vähän enemmän vaivaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti